Suomea Euroviisuissa keväällä edustava Erika Vikman liikuttui silmin nähden Ylen Puoli seitsemän -ohjelmassa keskiviikkona ...
Ruotsalaislehti Expressen kertoo, että Andersson nähtiin saapumassa koululle kello 10.59. Ensimmäinen hälytys hätäkeskukseen ...
Sebastian myi käytetyn puhelimensa Refurbedille, mutta sovittua 440 euroa ei kuulunut. Kun puhelimen myy Refurbedille, sen ...
Kansanedustaja Harry ” Hjallis” Harkimo sanoo STT:lle vuokranneensa Töölön asuntoaan välillä siksi, että on hoitanut ...
Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin tiimi kertoi joulukuussa eurooppalaisille virkamiehille, että Trump vaatii Naton ...
Toisaalta myös hyvästit ovat olleet haikeat. 20 vuoden ajan ilmestyneessä sarjassa legendaarinen päätähti Hill ehti näytellä ...
Elon Musk puolusti hallinnoimansa viraston kaavailemia mittavia budjettileikkauksia. Huomio kiinnittyi kuitenkin hänen ...
Seksuaalisesti vapaamielisten aikuisten yhteisö Xperience United (XU) järjesti Turku–Tukholma-erikoisristeilyn, jonne ...
Yksi Samla Capitalin sijoittajista on yleisurheiluseura Jyväskylän Kenttäurheilijat. Se sijoitti Lajusen kiinteistörahastoon ...
– Kun olen kuunnellut tätä keskustelua ja miettinyt tätä kokoomuksen ja perussuomalaisten hallitusyhteistyötä, niin mieleen ...
Soutaja Joel Naukkarinen on tehnyt uuden neljän minuutin sisäsoudun maailmanennätyksen 30–39 vuotiaiden miesten ikäryhmässä.
Jos kykenet lukemaan tämän listan kiusaantumatta, olet jykevällä itsetunnolla ja rautaisilla hermoilla varustettu tyyppi.