Yrittäjä riemastui Helsinki-hallin uutisesta - laskee kärsineensä viidessä vuodessa valtavat tappiot
Eräänä kevätpäivänä kaikki tyssäsi kuin seinään. Tuli korona vuonna 2020 ja hallin ovet sulkeutuivat. Kun valo alkoi pilkistellä tunnelin päässä pandemian hiipuessa pari vuotta myöhemmin, Väänäsen ...
Ulosottolaitos myönsi perjantaina luvan areenayhtiö Helsinki Hallin osakekaupalle. Tämä tarkoittaa sitä, että pitkään hierotun kaupan viimeistelyä voidaan alkaa valmistella. Ulkoministeriö myönsi ...
Ulkoministeri Elina Valtosen mukaan on hienoa, että halli on siirtymässä suomalaisomistukseen. MAINOS (artikkeli jatkuu alla) Helsinki-hallin kaupan viranomaiskäsittely on viety päätökseen.
Kaupungin mukaan osto on tarkoitus tehdä vaihtokauppana tontin omistajan työeläkeyhtiö Elon kanssa. Trevian Kasvu kertoi aiemmin pyrkivänsä saamaan hallin käyttöön kevään aikana.
Ulosottolaitos on myöntänyt luvan Helsinki Hallin osakekaupalle. Ulkoministeriö myönsi luvan kaupalle jo torstaina. Kaupan osapuolet vastaavat kaupan saattamisesta päätökseen ulosottomiehen ...
Nyt kunnanvaltuusto päätti, että teollisuushallin poistot tehdään kymmenen vuoden ajalta noudattaen valtuuston hyväksymää poisto-ohjelmaa, jonka mukaan hallin poistoaika on 25 vuotta ja se tehdään ...
Myös areenan laskuja on ollut rästissä. Trevian Kasvu on maksanut muun muassa hallin maanvuokrarästejä. Yhtiön mukaan jokaisen yksittäisen laskun maksaminen on vaatinut ulkoministeriön luvan.
Ulosottolaitos myönsi perjantaina luvan areenayhtiö Helsinki Hallin osakekaupalle. Tämä tarkoittaa sitä, että pitkään hierotun kaupan viimeistelyä voidaan alkaa valmistella. Ulkoministeriö myönsi ...
Ulosottolaitos on myöntänyt luvan areenayhtiö Helsinki Halliin liittyvälle osakekaupalle. Ulkoministeriö myönsi eilen poikkeusluvan areenayhtiön osakkeiden kaupalle. Poikkeusluvan saaja on ...
Some results have been hidden because they may be inaccessible to you
Show inaccessible results